Kuka tarvitsee psykoterapiaa?

Kirjassa Psykoterapiat – Huteja ja osumia tunnettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoo, mistä psykoterapiassa on kysymys ja miten eri terapiasuuntaukset eroavat toisistaan. Kuva: Vilja Harala

 

Kustannus Oy Duodecimin julkaisemassa Psykoterapiat – Huteja ja osumia -teoksessa tunnettu lastenpsykiatri kertoo, mistä psykoterapiassa on kysymys, miten eri terapiasuuntaukset eroavat toisistaan ja miksi mielenterveyspalveluiden lisääminen ei ole ratkaisu lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin voimakkaaseen kasvuun.

 
“Tämä kirja on yhteenveto siitä, mitä neljänkymmenen vuoden aikana on tullut nähtyä ja opittua. Eräänlainen testamentti siis, nyt kun olen pikkuhiljaa jättämässä terapeutin työtä”, luonnehtii uutuuskirjaansa elämäntyönsä kliinikkona sekä lasten ja nuorten psykoterapeuttina tehnyt lastenpsykiatrian erikoislääkäri, LT Jari Sinkkonen.   

Psykoterapiat – Huteja ja osumia pohjautuu tutkittuun tietoon ja Sinkkosen kokemuksiin. 

Hänen uransa aikana psykoterapian asema suomalaisessa yhteiskunnassa on muuttunut täydellisesti. Aiemmin psykoterapian tarvetta piti vahvasti perustella, nyt psykoterapia nähdään ratkaisuna sellaisiinkin ongelmiin, joita ei terapialla voida hoitaa. 

Esimerkiksi lasten ja nuorten lisääntynyt pahoinvointi ei Sinkkosen mukaan korjaudu vain mielenterveyspalveluita tarjoamalla. Hän kehottaa suuntaamaan katseet lapsia ympäröivään todellisuuteen.  

“Ensin pitää tarkastella nuoren kasvuolosuhteita, mitä perheessä tapahtuu, miten nuori viettää aikaansa, millaisia harrastuksia ja kavereita hänellä on”, Sinkkonen sanoo.  

Leikkiin perustuvasta lapsuudesta on tullut puhelimeen perustuvaa lapsuutta, jossa digipelaaminen ja sosiaalinen media ovat merkittävä osa lasten ja nuorten arkea. Samaan aikaan kasvatuskulttuuri on muuttunut ylisuojelevaiseksi. Toisaalta vaikeuksissa oleville perheille ei suunnata riittävästi ennaltaehkäisevää tukea ja varhaista puuttumista.  

Sinkkosen mukaan muun muassa nämä tekijät ovat johtaneet lasten ja nuorten lisääntyneeseen keskittymiskyvyttömyyteen, ahdistuneisuuteen ja väkivaltaiseen käytökseen.  

 

Osa tarvitsee psykoterapiaa – onko terapiasuuntauksella väliä?

Päätös psykoterapiaan ryhtymisestä edellyttää syvällistä perehtymistä lapsen tai nuoren tilanteeseen. Jos tilanne ei ratkea lyhytkestoisen avun turvin, saattaa pitkästä psykoterapiasta olla hyötyä.  

Sinkkonen luo kirjassaan tiiviin katsauksen Suomessa harjoitettaviin psykoterapiamuotoihin. Hän on itse psykodynaamisen terapian edustaja, mutta ei halua asettaa eri suuntauksia paremmuusjärjestykseen.  

“Uskon eri psykoterapioiden integraatioon. Itsekin yhdistelen elementtejä useista eri lähestymistavoista niin, että ne vastaavat kunkin potilaan tarpeita. Suuntausta tärkeämpää on psykoterapeutin ja potilaan välinen luottamuksellinen suhde. Monelle potilaalle on merkityksellistä jo se, että on olemassa joku, joka pyrkii ymmärtämään häntä.” 

Lähde: Duodecim 22.10.2024