Eturauhassyövän diagnostiikka edistyy -Mehiläinen

Useissa eri maissa toteutetuissa tutkimuksissa on osoitettu, että Stockholm3-testin käyttö vähentää lisätutkimusten, kuten magneettikuvauksen ja koepalojen tarvetta vaarantamatta kliinisesti merkittävien syöpien havaitsemista.


 

Mehiläinen on tutkinut Tukholman Karoliinisen instituutin tutkijoiden kehittämän verinäytteestä tehtävän Stockholm3-testin käyttöä Suomessa. Tulokset osoittavat, että testin käyttö voi vähentää tarpeettomia jatkotutkimuksia ja kustannuksia eturauhassyövän diagnostiikassa. Samalla jatkotukimusten kohdentaminen voisi parantua. Tuloksia* esiteltiin pohjoismaisessa urologikokouksessa Helsingin Messukeskuksessa 8.-11.6.2022.

 

Eturauhassyövän diagnosointi on haastavaa, sillä syöpäriskin arvioinnissa tällä hetkellä käytettävän PSA -verikokeen arvo kasvaa ikääntyessä ja erilaisissa tulehduksissa, jolloin tulos voi antaa turhan epäilyn syövästä. Samalla hoitoa vaativia syöpiä saattaa jäädä huomaamatta, koska henkilöllä voi olla syöpä matalistakin PSA-arvoista huolimatta. Urologin ja monen muun lääkärin vastaanotolla tavallinen kysymys onkin, miten suhtautua kohonneeseen PSA-arvoon.

- Eturauhassyövälle ei ole tyypillisiä oireita. Virtsavaivat ja kohonnut PSA-arvo liittyvät usein hyvänlaatuiseen eturauhasen liikakasvuun tai tulehdukseen. Neljä viidestä tapauksesta ei ole syöpää, vaikka PSA on kohonnut. Toisaalta eturauhassyöpä voi olla pitkään oireeton ja ilmoittaa itsestään vasta laajalle levinneenä esimerkiksi luustokipuina, kertoo Mehiläisen vastaava urologi Henrikki Santti.

 

Verikokeesta tehtävällä Stockholm3 -testillä arvioidaan syövän todennäköisyys

 

Uusi Stockholm3-testi yhdistää verikokeesta tutkittavat proteiinimerkkiaineet kliinisiin taustatietoihin ja tarvittaessa tutkitaan lisäksi yli sata geenialuetta. Testin vastauksena saadaan syövän riskiluku, mikä on lääkärille helpompi tulkita kuin yksittäinen laboratoriotulos. Korkean riskiarvion saava potilas ohjataan jatkotutkimuksiin, ja matalan riskin saaneelle annetaan myös suositus siitä, milloin seuraava testi on tarpeen.

Useissa eri maissa toteutetuissa tutkimuksissa on osoitettu, että Stockholm3-testin käyttö vähentää lisätutkimusten, kuten magneettikuvauksen ja koepalojen tarvetta vaarantamatta kliinisesti merkittävien syöpien havaitsemista.

- Haluamme tuoda parasta diagnostiikkaa myös suomalaisten ulottuville, minkä vuoksi toteutimme tutkimuspilotin Suomessa, kertoo Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja Kristina Hotakainen.

 

Mehiläisen tutkimuksessa tulokset lupaavat kliinistä hyötyä ja kustannussäästöjä

 

Mehiläisen toimipisteissä tutkimukseen osallistui 1 310 miestä, joille oli ohjelmoitu PSA-koe Mehiläiseen. PSA-tuloksen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä verrattiin Stockholm3-testin mukaisiin. Tulokset osoittavat, että Stockholm3-testin käyttö PSA:n tilalla voisi vähentää tarpeettomia jatkotutkimuksia ja kustannuksia. Samalla jatkotutkimusten kohdentaminen voisi parantua.

- Stockholm3-testillä saatava selkeä riskiarvio auttaa lääkäriä päätöksenteossa paremmin kuin vaikeasti tulkittava PSA-arvo. Tutkimuksessa todettiin, ettei PSA-arvon tulkinta ole yhdenmukaista eikä jälkikäteen tarkasteltuna aina johtanut oikeisiin johtopäätöksiin. Stockholm3-testin perusteella lääkärin on helpompi tunnistaa korkean riskin potilaat, mikä tehostaisi syövän toteamista, toteaa Henrikki Santti.

- Tulokset ovat vastaavat kuin Norjassa ja Ruotsissa, yli 75 0000 miestä käsittäneissä tutkimuksissa saadut. Mehiläisen tutkimus vahvistaa, että kliiniset ja kustannushyödyt voidaan saavuttaa myös Suomessa, jatkaa Santti.

 

Vaivaton testi voi madaltaa sekä potilaan että lääkärin kynnystä tutkimuksiin

 

Verikokeesta tehtävä vaivaton Stockholm3-testi voi madaltaa kynnystä hakeutua tutkimuksiin. Eturauhassyövän pois sulkeminen kannattaa erityisesti, jos suvussa on eturauhassyöpää tai syövän mahdollisuus painaa mieltä. Testi on saatavilla kaikissa Mehiläisen toimipisteissä.

Vuonna 2017 testille myönnettiin EIT:n innovaatiopalkinto (European Institute of Innovation and Technologyn Innovation Awards).

*) NUF abstrakti 10.6. Diagnostic and health economic implications of introducing the Stockholm3 test for prostate cancer detection in a Finnish context. (Henrikki Santti 1, 2, 3, Mika Matikainen 2, 3 and Kristina Hotakainen1, 3. 1. Mehiläinen Oy, 2. Helsinki University Hospital, 3. University of Helsinki)

Teksti ja kuva: Mehiläinen 9.6.2022

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Kallio lanseerasi korumalliston

Saaren Taika auttaa ongelmaihoisia

Vaicute on uutuusvoide naisen intiimialueille