Löylynhenki-palkinto Pentti Hakalalle

 

Pentti Hakala itse nauttii edelleen saunomisesta ja onkin oman arvionsa mukaan lämmittänyt savusaunan elämässään yli 600 kertaa ja testannut yli 520 erilaista savusaunaa. 


 

Suomen Saunaseura palkitsi tänä vuonna Löylynhenki-palkinnolla saunamestari Pentti Hakalan. Hakala tunnetaan myös vihdanteon maailmanmestarina.

Pentti Hakala on toiminut saunakulttuurin, ja erityisesti savusaunakulttuurin, edistäjänä jo vuosikymmenien ajan. Hän on useiden saunayhteisöjen sekä saunatapahtumien perustaja. Hänet palkittiin Saunamestarin tittelillä vuonna 2000 ja hän voitti myös vihdanteon maailmanmestaruuden vuonna 2001. 

Hakalan myönteinen, avulias ja utelias persoona sekä hänen sammumaton tiedonjanonsa saunan ja saunomisen suhteen ovat tehneet hänestä suositun vieraan saunatapahtumissa, lehtien sivuilla ja televisiossa. Edelleen yli 80-vuotiaana Hakala kertoo mielellään saunasta aina kun kysytään ja tulee vieraaksi, kun pyydetään.

 – Tärkeintä on, että jokainen voi nauttia saunomisesta ja saa siitä hyvää oloa ja mieltä, niin fyysisesti kuin psyykkisesti, Hakala kiteyttää sauna-ajatuksensa Suomen Saunaseuran tiedotteessa 10.6.2022. 

Hakala itse nauttii edelleen saunomisesta ja onkin oman arvionsa mukaan lämmittänyt savusaunan elämässään yli 600 kertaa ja testannut yli 520 erilaista savusaunaa. 

Saunan päivää vietetään lauantaina 11.6.2022

Suomen Saunaseuran aloitteesta on kesäkuun toista lauantaita vietetty Suomalaisen saunan päivänä jo vuodesta 1986. Saunan päivää juhlitaan ympäri Suomen useissa saunayhteisöissä ja yleisissä saunoissa. Esimerkiksi Tampereen Rajaportin saunalla juhlinta aloitetaan virallisella Saunarauhan julistuksella ja Löylyvesimaratonin lähtöseremonioilla klo 15 alkaen. Juhlinta jatkuu iltamyöhään asti ja saunat ovat avoinna. 

 

Pentti Hakala
s. 1940


● Saunamestari 2000
● Vihdanteon maailmanmestari 2001
● Vihtomisen maailmanmestari ( taiteellinen osio ) 2008
● Löylynlyöjät ry:n perustaja (est. 1987) ja kunniapuheenjohtaja
● Saunafestivaalien perustaja (est. 1995)
● Kansainvälisen savusaunaklubi ry:n perustajajäsen (est. 1990)
● Saunapapat-saunaseuran perustaja (est. 2021) ja puheenjohtaja
● Suomen Saunakulttuuri ry:n jäsen
● Raahen Saunahullut ry:n jäsen
● Vuoden Savusauna -kilpailujen isä, vuodesta 1995 (yhdessä Kansainvälisen Savusaunaklubi ry:n
kanssa)
● Testannut ja konsultoinut savusaunojen rakentajia ja korjaajia vuodesta 1995 alkaen
● Antanut satoja vihdantekonäytöksiä vuodesta 1965 lähtien, myös televisioon (MTV3, YLE)
● Järjestänyt useita savusaunan lämmitys- ja testauskursseja
● Lämmittänyt savusaunan tähän mennessä yli 600 kertaa
● Kylpenyt ja testannut tähän mennessä 520 erilaista savusaunaa
● Valmistaa harrastuksena pitkävartisia löylykauhoja löylynluomista varten.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Kallio lanseerasi korumalliston

Saaren Taika auttaa ongelmaihoisia

Vaicute on uutuusvoide naisen intiimialueille