Alusvaatemerkki Patrician tarina jatkuu Tokmannilla

Patricia of Finlandin mallistoissa näkyy jatkossa Tokmannin pukeutumisen ammattilaisten kädenjälki. Alusasuista voi bongata myös Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Design fromFinland -merkin. Se kertoo, että tuote tai palvelu on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. Copyright: Tokmanni, 08/2025


 

Muistatko Patricia of Finlandin tai arjessa usein vain Patrician? Tämän Suomessa jo vuonna 1912 alkunsa saaneen, taannoin maan tunnetuimmaksi alusasubrändiksi tituleeratun brändin tarinaa kirjoittaa jatkossa Tokmanni, jonka omistukseen brändi siirtyi viime vuonna. Asiakkaat pääsevät jatkossakin nauttimaan Suomessa suunnitelluista, laadukkaista alusasuista. Brändin uutuusmallisto on nyt myynnissä.

Ensimmäiset Tokmannin omistuksessa Suomessa suunnitellut ja mitoitetut Patricia of Finland -tuotteet saapuivat myyntiin noin 170 Tokmanni-myymälään ja -verkkokauppaan lokakuun alkupuolella. Tänä syksynä julkaistu mallisto koostuu balcony-, t-paita- ja pehmeäkuppisista kaaritukiliiveistä, hipstereistä sekä maxi-, tai- ja brazilian-alushousuista. Malliston värit ovat musta ja pian alkavaan juhlakauteen mainiosti sopiva punainen. Tuotteiden kokovalikoima on laaja, liiveissä mallista riippuen 75A–100C ja alushousuissa S–2XL.

Tokmanni-halpakauppaketjun muusta alusvaatetarjonnasta Patricia of Finland erottuu etenkin juhlavuudellaan, brändin tuotteiden suunnittelusta Tokmannilla vastaava vaatesuunnittelija Riikka Virpinen kertoo.

– Patricia of Finlandin uusin mallisto on suunniteltu iästä riippumatta kaikille heille, jotka haluavat arkeensa pientä luksusta ja nauttivat naisellisista elementeistä pukeutumisessaan. Olemme satsanneet etenkin alusasujen istuvuuteen, ulkonäköön ja miellyttävään tuntuun alusasujen yksityiskohdissa ja materiaaleissa, kuten pitsissä.

– Malliston alusasuista kaaritukiliiveissä ja tai-alushousuissa on pitsin lisäksi läpikuultavia mesh-yksityiskohtia. Balcony-liiveissä puolestaan on irrotettavat olkaimet, mikä lisää mallin monikäyttöisyyttä.

Tokmannin Patricia of Finlandin malliston tuotteet on Öko-Tex-sertifioitu (20.HVN.15633 HOHENSTEIN HTTI). Öko-Tex Standard 100 takaa, ettei tuotteissa ole ihmiselle haitallisia kemikaaleja.

”Näyttävyyttä ja arjen luksusta löytyy myös marketeista”

Suomalaisten alusasusuosikkeihin kymmeniä vuosia lukeutuneella, takavuosina kerrotusti jopa Britannian kuningatar Elisabetin ja Walesin prinsessa Dianan suosimalla Patricia of Finlandilla on erinomaiset mahdollisuudet nousta uuteen suosioon Tokmannin omana merkkinä, halpakauppaketjun pukeutumisen Concept Designer Satu Johansson kertoo.

– Haluamme osoittaa, että näyttävyyttä ja arjen luksusta löytyy myös marketeista. Erilaisille vaihtoehdoille ja edullisille tai vähintäänkin kohtuuhintaisille tuotteille on tässä ajassa erityistä kysyntää. Patricia of Finlandin tuotteiden erittäin hyvän hinta-laatusuhteen taustalla on kotimaisen suunnittelun ohella Tokmannin laajat hankintakanavat, ja uskommekin brändiin tutustuvien asiakkaidemme yllättyvän myönteisesti.

– Mallistoja brändiltä on tulossa jatkossa neljästi vuodessa, ja tuotteet tulevat täydentämään loistavasti niin sanottujen perusvaatemallistojemme valikoimia.

Yksi suomalaisen vaatesuunnittelun asiantuntijoista

Monelle ei välttämättä tule ensimmäisten joukossa mieleen Tokmanni, kun puhutaan suomalaisen vaatesuunnittelun asiantuntijoista.

Todellisuus on toinen, sillä Tokmanni on yksi maamme kärkivaatettajista* ja Tokmannin pukeutumisen ammattilaiset – suunnittelijat, mallimestarit ja ostajat – ovat jo vuosia suunnitelleet ja mitoittaneet valtaosan Polan, Peuhun ja Vaeltajan sekä muiden Tokmanni-konsernin Tokmanni-myymälöissä myytävistä omien merkkien pukeutumisen tuotteista itse Suomessa. Lisäksi aiemmin tänä vuonna Tokmannin sateenvarjon alle siirtyi kotimainen Catmandoo-brändi.

Kotimaisen suunnittelun edut näkyvät asiakkaalle saakka, Tokmannilla uskotaan.

– Vaatesuunnittelussamme pyrimme paitsi tietysti hyvään hinta-laatusuhteeseen myös siihen, että pukeutumisen tuotteemme ovat mukavia yllä. Kun suunnittelemme ja mitoitamme vaatteemme itse, voimme varmistaa, että tuotteemme sopivat mahdollisimman hyvin asiakkaidemme vartalotyypeille. Mukavaa, hyvin istuvaa vaatetta käytetään usein, ja hyvä istuvuus siten on yksi tuotteen vastuullisuuden ominaisuuksista, Johansson kertoo.

Suunnittelutyöstä muistutetaan myös monien pukeutumisen tuotteiden riippulapuissa: Tokmannin omista tuotemerkeistä esimerkiksi Polan, Peuhun ja Future TT Sportin sisä- ja ulkopukeutumisen tuotteiden sekä jatkossa myös Patricia of Finlandin alusasujen yhteydessä näkyy Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Design from Finland -merkki. Se kertoo, että tuote tai palvelu on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti.

Vastuullista hankintaa

Tokmanni-myymälöiden valikoimissa olevien Tokmannin omien merkkien riskimaissa valmistettavat tuotteet valmistetaan BSCI-auditoiduilla eli kolmannen osapuolen tarkastamilla tehtailla. Tokmanni tekee myös omia tehdastarkastuksia, joissa se tarkastaa työolosuhteiden ohella tuotteiden laatua ja tehtaiden laadunvalmistusprosesseja.

Patricia of Finlandin uutuusmalliston tuotteet on valmistettu Vietnamissa. Kyseinen tehdas on auditoitu viimeksi vuoden 2022 joulukuussa.

Toimitusketjun läpinäkyvyyden lisäämiseksi Tokmanni-konserni on julkistanut verkkosivuillaan tehdaslistan, jossa on lueteltu yhtiön Tokmanni-myymälöissä myytävien, Tokmanni-konsernin omien tuotemerkkien vaatteiden, kenkien, laukkujen ja asusteiden valmistustehtaat. Kyseistä tehdaslistaa päivitetään vuosittain.


* Kurjenoja Jaana (2021): Muotikauppa koronan jälkeen, poimintoja tuloksista osa I ja II, 12.10.2021. Kaupan liitto.
kauppa.fi/uutishuone/2021/10/12/muotikauppa-koronan-jalkeen-miten-ala-toipuu-koronan-iskusta

kauppa.fi/lataa/26232


Tokmannin pukeutumisen ammattilaiset ovat suunnitelleet Patricia of Finlandin alusasuja huolella. Suunnittelussa on panostettu erityisesti alusasujen istuvuuteen, ulkonäköön sekä miellyttävään tuntuun yksityiskohdissa ja materiaaleissa. Copyright: Tokmanni, 08/2025


Lähde: Tokmanni 23.10.2023

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Kallio lanseerasi korumalliston

Saaren Taika auttaa ongelmaihoisia

Vaicute on uutuusvoide naisen intiimialueille