Yves Rocher sulkee verkkokauppansa Suomessa

Kosmetiikkayritys Yves Rocher sulkee verkkokauppansa Suomessa ja karsii toimintajaan muuallakin Euroopassa.


 

Ranskalainen kosmetiikkajätti Yves Rocher sulkee verkkokauppansa Suomessa vuodenvaihteessa.  Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

 

Kasvipohjaista kosmetiikkaa valmistava on toiminut Suomessa lähes 40 vuoden ajan.

 

Yves Rocher on aiemmin tänä vuonna kertonut organisaatiorakenteensa muuttamisesta ja ilmoittanut sulkevansa myymälöitään muun muassa Euroopan saksankielisellä alueella.

 

Yves Rocher on osa perheomisteista Rocher-konsernia, joka on Le Monde -lehden mukaan kärsinyt parin viime vuoden aikana koronaepidemian aiheuttamista vastoinkäymisistä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Kallio lanseerasi korumalliston

Saaren Taika auttaa ongelmaihoisia

Vaicute on uutuusvoide naisen intiimialueille