Syöpähoidoissa edistysaskelia
Syöpätutkimuksessa eletään murroksen aikaa, jossa yksilöllinen syövänhoito, immunologia ja tekoäly mullistavat syövänhoitoa. ”Meillä on mahdollisuus ymmärtää syövästä aivan uusia asioita”, toteaa Orionin tutkimusjohtaja Outi Vaarala.
Syöpätutkimuksen eri alueilla on tehty viime
vuosien aikana valtavia läpimurtoja. Syövän perimää on opittu tuntemaan entistä
paremmin ja diagnosointimenetelmät ovat kehittyneet. Lisäksi immunologisilla
hoitomuodoilla, joissa elimistön oma puolustusjärjestelmä opetetaan kukistamaan
syöpäkasvain, on voitu jopa parantaa syöpiä kokonaan.
”Ymmärrämme syövän syntyä ja etenemistä entistä paremmin, ja tietoa on kertynyt
yhtä aikaa syövän genetiikasta, ihmisen immunologiasta ja diagnostiikasta.
Tiedon määrä on viime vuosien aikana kumuloitunut, ja nyt tekoäly tulee
mahdollistamaan valtavien data-arkistojen hyödyntämisen. Kun tieto yhdistyy,
meillä on mahdollisuus nähdä ja ymmärtää syövästä aivan uusia asioita”, Orionin
tutkimusjohtaja Outi Vaarala valottaa.
Läpimurto 1: Yksilöllinen syövänhoito parantaa hoitotulosta ja vähentää haittavaikutuksia
Syöpägeenejä on noin viisisataa, ja niissä voi
olla yhdestä viiteen erilaista kombinaatiota. Tämä tarkoittaa, että kahta
samanlaista syöpää ei ole. Siksi syöpäkasvaimen hoito on entistä vahvemmin
yksilöllistä. Jo nyt syövänhoidon tavoitteena onkin tarjota oikea hoito
oikealle potilaalle oikeaan aikaan.
Yksilöllinen syövänhoito perustuu potilaasta saatuun geeni- ja
molekyylitietoon, syövän profilointiin sekä tarkentuviin
diagnosointimenetelmiin. Kun lääkehoitojen, kirurgian ja sädehoitojen tarve
määritellään yksilöllisesti, parannetaan hoitotulosta ja vähennetään hoitojen
haittavaikutuksia.
”Olemme ymmärtäneet entistä paremmin, mikä syöpää ajaa kasvamaan. Jokaisella
yksilöllä on hieman erilainen syöpäkasvaimen ajurien kehitys, mutta kun ajuri
tunnetaan, voidaan tehdä täsmälääkkeitä juuri sitä kohtaan”, Vaarala
kertoo.
Onneksi yksilöllisen syövänhoidon ei tarvitse tarkoittaa sitä, että syöpälääke
olisi henkilökohtaista jokaiselle, vaikka hoito ja lääkekombinaatio sitä
olisikin. On nimittäin huomattu, että samanlaisia syöpäkasvaimen ajureita voi
löytyä useammasta eri syövästä.
Esimerkiksi keuhkosyövästä ja paksusuolen syövästä on löydetty samanlaisia
ajureita. Jatkossa syövänhoito ei siis enää perustukaan kiinteästi indikaatioon
eli tiettyyn syöpätyyppiin vaan syöpäkasvaimen genetiikkaan.
Läpimurto 2: Immunologiset syöpähoidot valjastavat ihmisen oman puolustusjärjestelmän kukistamaan syövän
Immunologisissa syöpähoidoissa elimistön oma
immuunipuolustusjärjestelmä herätetään taistelemaan syöpää vastaan. Hoidot
eivät vaikuta itse syöpäkasvaimeen vaan immuunipuolustuksen soluihin, jotka
lääkeaineen avulla aktivoidaan tuhoamaan syöpäsolut.
”Elimistön omilta valkosoluilta poistetaan ”jarrut”, jotka estävät niitä
kukistamasta kyseisen syöpäkasvaimen soluja. Kun jarrut poistetaan, elimistön
valkosolut osaavat tuhota syöpäkudoksen”, Vaarala selittää.
Immunologisia syöpähoitoja on käytetty esimerkiksi melanooman, keuhko- ja
munuaissyöpien sekä virtsarakon syöpiin. Parhaassa tapauksessa syöpä kukistuu
kokonaan eikä enää uusiudu. Ongelmana immunologisissa hoidoissa on kuitenkin
se, että ne auttavat vain vähemmistöä syöpäpotilaista.
”Meille tämä kertoo, että elimistön immuunipuolustus on keskeisessä osassa
syöpäkasvaimen kukistamisessa ja toisaalta sen, että olennaisia jarruja on
vielä löytämättä.”
Tällä hetkellä immunologisessa syöpätutkimuksessa on tunnistettu suuntaa
antavia biomarkkereita, joiden läsnäolo syöpäkudoksessa antaa suuremman
todennäköisyyden immunologisen hoidon onnistumiselle.
Orion keskittyy immunologisessa syöpätutkimuksessaan löytämään toisen polven
immunologisia hoitoja eli auttamaan niitä potilaita, joiden syöpään
tämänhetkiset immunologiset hoidot eivät tehoa.
Läpimurto 3: Tekoäly avaa ovia uudenlaiselle syöpätutkimukselle
Syöpätutkimuksen monimutkaisuus lisääntyy
kaiken aikaa. Tietoa kertyy yhä nopeammin, ja tiedon kokoamiseen ja
analysointiin tarvitaan ihmisaivoja suurempaa kykyä. Kasaantunutta tietoa ei
ole pystytty hyödyntämään tehokkaasti, saati yhdistelemään uusien innovaatioiden
aikaansaamiseksi.
Tekoälyn avulla syöpätutkimukseen saadaan isojen datojen analysointikykyä.
”Tekoäly voi kahlata valtavia määriä potilas- ja tutkimusdataa, etsiä syövän
eri ajureita, perimän muutoksia ja biomarkkereita ja tehdä ennustavia malleja.
Mallien avulla saamme uusia ideoita uusiin lääkeisiin tai
lääkekombinaatioihin”, Vaarala kertoo.
Syövänhoidon tulevaisuus näyttää toiveikkaalta
Vielä parikymmentä vuotta sitten
syövänhoidolla pyrittiin saamaan ihmiselle lisää elinkuukausia. Vaikka
syöpädiagnoosi saattaa edelleenkin olla synkkä diagnoosi, niin syövän hoito on
kehittynyt harppauksin.
Tulevaisuudessa syövänhoito voi muistuttaa lähinnä minkä tahansa kroonisen
taudin hoitamista. Lisäksi varhaisen toteamisen keinot kehittyvät kaiken aikaa.
Tulevaisuudessa syövän biomarkkereiden seulonta verinäytteestä voi olla
arkipäivää.
”Jos syövän esiaste havaitaan, diagnoosi ei ehkä olekaan enää kauhun asia, vaan
potilaalle annetaan esimerkiksi vastustuskykyä vahvistavaa immunologista
hoitoa. Tällöin syöpäsolut kukistetaan jo ennen kuin ne kehittyvät kasvaimeksi
tai syöpätaudiksi”, Vaarala sanoo.
Lähde: Orion 19.12.2023
Kommentit
Lähetä kommentti