Lapsen aivovamma lisää kuolleisuutta ja heikentää koulutustasoa
![]() |
Lääketieteen lisensiaatti Julius Möttönen tarkasteli väitöstutkimuksessaan lapsuuden aivovamman vaikutusta myöhempään elämään. Kuva: Julius Möttösen kotialbumi |
Lasten ja nuorten aivovammat voivat heijastua vielä vuosikymmeniä vamman jälkeen. Lääketieteen lisensiaatti Julius Möttösen väitöstutkimus Tampereen yliopistossa osoittaa, että aivovamman saaneilla lapsilla on muita suurempi riski ennenaikaiseen kuolemaan, heikompi koulutustaso sekä enemmän haasteita varusmiespalveluksen suorittamisessa.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että aikuisena saadut aivovammat ja pään iskuvammat voivat johtaa lisääntyneeseen kuolleisuuteen, psyykkisiin ongelmiin ja heikompaan koulutus- ja työuraan. Sen sijaan lapsuudessa saatujen aivovammojen pitkäaikaisista seurauksista on ollut hyvin vähän tietoa.
Julius Möttösen väitöstutkimus täydentää tärkeällä tavalla tutkimuskirjallisuudessa olevaa aukkoa. Möttönen tarkasteli lapsuuden aivovamman vaikutusta myöhempään elämään ja kuolleisuuteen. Lisäksi hän arvioi aivovammapotilaiden asepalvelukseen osallistumistumista, palvelusjaksojen pituutta sekä kognitiivisista testeistä suoriutumista asevelvollisuuden aikana.
Laajassa, yli 70 000 suomalaislapsen ja -nuoren rekisteriaineistossa havaittiin, että aivovammoihin liittyy paitsi akuuttia sairastavuutta, myös pitkäkestoisia vaikutuksia. Eniten riski korostui nuorilla, joilla oli todettu kallonsisäinen vamma. Heillä koulutuspolku katkesi muita useammin jo toisen asteen jälkeen ja varusmiespalvelus keskeytyi useammin kuin raajavammoja saaneilla verrokkiryhmäläisillä.
– Vastaavan kokoisesta aineistosta ei ole aiemmin tehty näin laajaa retrospektiivistä tutkimusta tästä aiheesta. Lapsuudessa saatu aivovamma on aineistossamme kiistatta yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen, alempaan koulutukseen ja heikompaan armeijasta suoriutumiseen. Syitä siihen täytyy jatkossa tutkia tarkemmin, Möttönen kertoo.
Tutkimus tuo uutta ymmärrystä siihen, että lapsuuden aivovammat eivät rajoitu vain lyhyen aikavälin ongelmiin, vaan niillä on merkittävä vaikutus koko elämänkulkuun. Tulokset korostavat ennaltaehkäisyn ja pitkäaikaisen seurannan tarvetta.
Julius Möttönen on kotoisin Jyväskylästä. Hän työskentelee Jyväskylän sairaala Novassa kirurgiaan erikoistuvana lääkärinä.
Väitöstilaisuus perjantaina 3. lokakuuta
Lääketieteen lisensiaatti Julius Möttösen traumatologian alaan kuuluva väitöskirja Pediatric Traumatic Brain Injury: Surgical treatment, mortality, and impact on later life tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 3.10.2025 klo 12 Kaupin kampuksella, Arvo-rakennuksen auditoriossa F114 (Arvo Ylpön katu 34, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Ville Leinonen Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Ville Mattila Tampereen yliopistosta.
Lähde: Tampereen yliopisto 30.9.2025
Kommentit
Lähetä kommentti