Vartaloihanteet ahdistavat naisia
![]() |
|
Vartaloihanteet ja hormonaaliset muutokset vaikuttavat negatiivisesti valtaosaan pohjoismaisista naisista. |
Vartaloihanteet ja hormonaaliset muutokset vaikuttavat negatiivisesti valtaosaan pohjoismaisista naisista. Tämä käy ilmi Lindexin ja Norstatin teettämästä tuoreesta tutkimuksesta, johon osallistui yhteensä yli 4 000 naista Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Tutkimus on osa Lindexin pitkäjänteistä työtä naisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Lindexin teettämä tuore tutkimus osoittaa, että kuusi kymmenestä 18–75-vuotiaasta naisesta kokee vallitsevien vartaloihanteiden vaikuttavan heidän hyvinvointiinsa negatiivisesti. Ongelma on suurin 18–45-vuotiaiden naisten ryhmässä, sillä heistä 80 % vastasi nykyisten vartaloihanteiden vaikuttavan jossain määrin negatiivisesti heidän hyvinvointiinsa. Tutkimuksesta ilmeni myös, että kolme neljästä 18–75-vuotiaasta naisesta kokee hormonaalisilla muutoksilla olevan kielteinen vaikutus heidän arkeensa.
”Merkittävän moni nainen kertoo kärsivänsä vartaloihanteiden luomista paineista ja hormonaalisten muutosten vaikutuksista arjessaan. Tulokset osoittavat miten äärimmäisen tärkeää on lisätä tietoisuutta näistä aiheista ja pyrkiä vähentämään naisvartaloon liittyvää stigmaa. Suurena muotialan toimijana meillä on sekä vastuu että mahdollisuus saada aikaan muutosta näillä alueilla. Me haluamme yrityksenä tukea naisia elämän eri vaiheissa, aina murrosiästä vaihdevuosiin. Nostamalla esiin tärkeitä aiheita, haastamalla vallitsevia normeja ja kehittämällä innovatiivisia tuotteita pyrimme saamaan aikaan merkityksellistä muutosta naisten hyväksi. Tämä on myös Lindexin korkea päämäärä yrityksenä”, sanoo Susanne Ehnbåge, Lindexin toimitusjohtaja.
Lindex on jo vuosia työskennellyt naisten hyvinvoinnin edistämiseksi mm. nostamalla viestinnässään fokukseen naiseuteen liittyviä tärkeitä aiheita, tukemalla naisten terveyttä edistäviä hankkeita sekä kehittämällä tuotteita naisten todellisiin tarpeisiin. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Lindexin femtech-brändi Female Engineering, joka tarjoaa innovatiivisia tuotteita naisen elämän eri vaiheisiin – korkealaatuisia kuukautisalushousuja naisille ja teinitytöille sekä teknisiä vaatteita helpottamaan vaihdevuosioireita.
Lindexin teettämä laaja pohjoismainen kyselytutkimus 18–75-vuotiaille naisille on osa yrityksen tavoitetta lisätä tietoisuutta ja löytää ratkaisuja naisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Tulokset osoittivat myös:
• 45 prosenttia18–29-vuotiaista naisista
kertoo kuukautisten vaikuttavan usein heidän arkeensa negatiivisesti.
• Joka kolmas 46–60-vuotias nainen kertoo kärsivänsä usein tai jatkuvasti
esivaihdevuosien tai vaihdevuosien vaikutuksista.
• 56 prosenttia vastaajista kokee, että työnantajan laajempi ymmärrys
hormoniterveydestä auttaisi hormonaalisissa vaivoissa.
• 48 prosenttia kokee, että hormonaaliset tarpeet huomioivat fyysiset tuotteet
auttaisivat lievittämään oireita.
”Hormoniterveys on merkittävä osa arkeamme, mutta siitä puhutaan harvoin – varsinkaan työpaikoilla. Lindexillä olemme uteliaita ja sitoutuneita tutkimaan näitä aiheita laajemmin, sillä uskomme ymmärryksen ja avoimuuden olevan avainasemassa positiivisen kehityksen kannalta. Haluamme luoda työpaikkoja, jossa keskustelut hormoniterveydestä ovat tervetulleita ja ymmärrys johtaa parempaan tukeen. Meillä ei ole vielä kaikkeen vastauksia, mutta pystymme silti tekemään töitä asian eteen. Näemme kyselytuloksista kuinka esim. räätälöidyt tuotteet ja laajempi ymmärrys hormoniterveydestä auttaisi monia naisia. Näistä on hyvä aloittaa”, lisää Susanne Ehnbåge.
Tietoa tutkimuksesta
Tutkimus on osa ’The Nordic Women Report 2025’ -raporttia, jonka tutkimustoimisto Norstat toteutti Lindexin toimeksiannosta yhteistyössä Aller Median kanssa. Tutkimus tehtiin verkkokyselynä ja siihen osallistui yhteensä yli 4 000 naista Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta. Vastaajat ovat iältään 18–75 vuotiaita. Osana tutkimusta toteutettiin myös syvähaastattelu kahdeksan eri-ikäisen naisen kanssa. Tutkimuksen kenttätyö toteutettiin touko–kesäkuussa 2025.
Katso tutkimustulosten yhteenveto täältä.
Lähde: LINDEX 12.11.2025

Kommentit
Lähetä kommentti